AUROJA

Aurasma on ainakin iPadille  ja Android-laitteille saatavissa oleva sovellus, jossa kameran kuvaan voidaan liittää erilaisia elementtejä. Kun sovelluksen kamera kohdistetaan tiettyyn kuvaan, putkahtaa näytölle myös jotain muuta: videopätkä, kuva tai vaikkapa tekstiä.

Kyseessä on siis QR-koodin lailla toimiva kuva. Monet monikansalliset yritykset ovatkin jo ottaneet Aurasman käyttöönsä. Kun kuvasin astianpesuainelaatikon kylkeä, putkahti esiin tietoja sitä valmistavasta yrityksestä ja tuotteesta.

Aurasmaan voi tuottaa omaa sisältöä eli auroja, jos palveluun luo oman tilin. Tehdyt aurat julkaistaan jollain auran tekijän kanavalla. Muiden tekemiä auroja pääsee katsomaan, kun valitsee seurattavaksi kanavan, jolla sisältö on. Tämä onnistuu kirjautumattakin, mikä tekee sovelluksesta hyvinkin käyttökelpoisen peruskoulukäyttöön.

Loin koulumme mobiililaitteille yhden Aurasma-tilin, jotta oppilaat voivat tehdä itse opetukseen liittyviä auroja. Opettajat voivat luoda tilille haluamansa kanavat (esim. Suomalaiset kirjailijat, Seiskaluokan kirja-arvostelut jne.), ja tämän yhteisen tilin voi laittaa seuraamaan esimerkiksi opettajan luomia kanavia, jolloin koulun laitteilla aurojen löytäminen onnistuu helposti.

Mihin tätä sitten voisi esimerkiksi käyttää?

Opettaja luo oppikirjan kuviin auravideoita, joilla selittää asiaa tarkemmin. Oppilas voi sitten kotona esimerkiksi kokeisiin kerratessaan saada lisätietoa kuvien avulla.

Äidinkielessä tällä voisi tehdä kirjaesittelyvideoita, jotka näkyisivät aina kirjan kantta kuvaamalla.

Matematiikassa oppilaat voisivat esimerkiksi kuvata yhtälön ratkaisun vaihe vaiheelta videoksi, ja video näkyisi valmista laskua kuvaamalla.

Historiassa oppilaat voisivat ensin Morfo booth -sovelluksen avulla saada historialliset henkilöt kertomaan itsestään tärkeimpiä asioita. Kun video liitettäisiin Aurasman kautta alkuperäiseen henkilön kuvaan, voisivat muut oppilaat nähdä esityksen halutessaan aina uudelleen ja uudelleen. Kuva siis heräisi henkiin!

Aurasmalla saisi järjestettyä hienon kaupunkisuunnistuksen. Opettaja loisi videoita tai infokuvia liittyen kohteisiin ja loisi niihin liittyvän auran. Kun oppilas saapuisi kohteeseen, hän sovellusta käyttämällä saisi lisätiedon putkahtamaan esiin.

Huikeaa!

VISIO

Alle 10-vuotiaana haaveilin, että joskus olisi olemassa niin pieni tietokone, että se mahtuisi taskuun.  Mietin iltaisin sängyssä ennen nukahtamista, kuinka hienoa olisi pelata jotain peliä sellaisella pienellä tietokoneella. Tietokoneessa voisi olla myös televisio mukana. Se oli Commodore 64 -koneiden ja elektroniikkapelien kulta-aikaa. Qwerty-näppäimistön toteuttaminen minitietokoneeseen tuntui kuvitelmissani liian haastavalta, joten epäilin, ettei tuollaista tietokonetta koskaan tulisi. 

25 vuotta myöhemmin se on lähes jokaisen suomalaisen yläkouluikäisen taskussa.

Kun peruskouluikäisenä tein esitelmiä, marssin lähikirjastoon. Osasin mennä käsikirjaston puolelle ja selailin siellä tietosanakirjasarjoja ja muita tietokirjoja. Jos aihe oli vaikea, kysyin tutulta kirjastonhoitajalta apua. Joskus maksoin valokopioista, jottei painavimpia kirjoja tarvinnut raahata kotiin tai kopioida käsikirjaston aineistoa käsin vihkoon.

25 vuotta myöhemmin se kirjasto on lähes jokaisen suomalaisen yläkouluikäisen taskussa.

Kun tein kouluun esitelmää, kaivoin esille hienon sähkökirjoituskoneen. Harvoilla oli kirjoituskonetta, jossa oli jopa korjausnauha valmiina. Teksti tuli ensin näkyviin pienelle ruudulle, ja painamalla Enter kone räpätti tekstin paperille. Kuvat esitelmään leikkasin lehdestä tai piirsin paperin läpi. 

25 vuotta myöhemmin se kirjoituskone on lähes jokaisen suomalaisen yläkouluikäisen taskussa.

On tärkeää osata lukea tietosanakirjoja, piirtää käsin jotain tai osata kysyä kirjastonhoitajalta neuvoa. Ennen ne olivat välttämättömiä välineitä oppimiseen. Enää ne eivät sitä ole.

25 vuoden päästä joku tämän päivän peruskoululainen luultavasti ihmettelee, miksi koulussa piti mustavalkoisista monisteista leikata ja liimata vihkoon kasvien kuvia, miksi reseptit piti lukea kirjasta tai miksi tutkielmat piti palauttaa printattuina paperille. Niin, kuvitelkaa - paperille! 

Tätä minäkin välillä mietin jo nyt.

1/190

Opettaja Halli istui luokassaan opettajanpöydän takana ja tuijotti kesän aikana kuollutta viherkasvia, joka lepäsi ruskettuneena ja nuupahtaneena ruukussaan. Koulu alkoi taas rauhoittua lukuvuoden ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Käytävillä kiljahteli vielä joku, mutta luokan suljettu ovi vaimensi äänen. Halli avasi uuden, hopeanharmaan lukuvuosikalenterinsa. Sinne hän oli viikon 33 Muistiinpanoja/Arviointia-otsikon alle kirjoittanut listan töistä, jotka oli hoidettava mahdollisimman pian:

- Sovi aineryhmäpalaveri pienryhmien ryhmäjakojen suunnittelua varten.

- Informoi oppilaita pienryhmien ryhmäjaoista.

- Selvitä valvontaluokan uuden oppilaan valinnaisaineet.

- Soita kustantajalle verkkotunnusten uusimisesta.

- Siivoa työsähköposti.

- Tee istumajärjestykset kaikille opetusryhmille.

- Kirjoita tervehdysviesti Helmen kautta valvontaluokan huoltajille.

- Kokoa Helmeen lukujärjestys.

- Tarkista oppilaslistat.

- Käy tarkistamassa, toimiiko kirjastotilan tietokone.

- Selvitä uuden kirjaston uuden lainausjärjestelmän tuen tilanne.

- Huolehdi kesän aikana palautetut kirjat hyllyihin.

- Laske, täytyykö oppikirjoja kuitenkin tilata lisää.

- Etsi kadonnut vihkolaatikko.

- Selvitä, kenen luokassa oleva tussilaatikko on.

- Soita Pilvin äidille, joka oli jättänyt soittopyynnön.

- Sovi tapaaminen koskien luokan uutta esitystekniikkaa.

- Kerro tunteihin liittyvistä tuen tarpeista erityisopettajalle.

- Tarkista välituntivalvontavuorot. 

- Sovi kirjaston aukioloajat lehtori Niemen kanssa.

- Tee luokan oveen luokkatilalukujärjestys.

- Sovi hyvinvointityöryhmän kanssa virkistyspäivään liittyen palaveriaika.

- Ota selvää, koska syksyn veso-päivä olikaan.

- Ilmoittaudu työryhmään.

- Suunnittele ensimmäiset opetustunnit.

- Merkitse myös kotona perheen kalenteriin syksyn vanhempainillat.

- Osta teetä opettajainhuoneen kaappiin. Ehkä myös keksejä tms. välipalaa.

- Hae kansliasta valvontaluokan oppilaille kynät ja kumit.

- Selvitä, missä kirjastosta lainattu kannettava tietokone on.

- Siivoa laatikot, jotka jäivät siivoamatta keväällä.

- Kirjaa kalenteriin syksyn tärkeät päivämäärät.

- Tarkista ja allekirjoita opettajainkokouksen pöytäkirja. 

Suuri pyörä oli käynnistynyt ja pyörisi seuraavan lukuvuoden, aina viikon 22 lauantaihin saakka. Onneksi Halli oli aikoinaan saanut opettajaharjoittelussaan harjoittelusta vastaavalta opettajalta hyvän neuvon: "Ota Beroccaa, nuku ja käy sauvakävelemässä. Ei tästä muuten selviä." Opettaja Halli pyöritteli kynää kädessään, hymyili ja piirsin listan loppuun sydämen.

TABLETTITOHKAUSTA

Kolmen vuoden odottelun ja pyörittelyn jälkeen saimme rahat tablet-laitteisiin (hurraa!). Sitten yllättäen ajauduimme koulun ulkopuolisten tahojen toimesta tilanteeseen, jossa joudumme todella miettimään ja käymään keskusteluja siitä, millaiset laitteet koulullemme tulevat. Hyvä niin, sillä omia ajatuksiaan on hyvä välillä arvioida kriittisestikin.

 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -Facebook-ryhmässä syntyi aiheesta pitkä ja monipolvinen keskustelu, joka herätti monia hyviä ajatuksia ja hankaloitti päätösten tekoa entisestään. Tässä aiheesta muutamia hajanaisia ajatuksia ja kysymyksiä, joita varmasti pyörittelen mielessäni seuraavat viikot:

1) Mistä laitteesta on eniten kokemusta koulumaailmassa? Yleisin mobiililaite kouluissa on tällä hetkellä iPad. Sen perässä tulevat Android-pohjaiset laitteet (joita Suomessa ei ilmeisesti juurikaan ole oppilaitoksissa näkynyt) ja Microsoft surface -laitteet, jotka varsinkin uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmän myötä ovat nousseet yhdeksi vaihtoehdoksi. Näin yksittäisen koulun näkökulmasta tuntuu hullulta sijoittaa kolme vuotta odotettuja (vähiä) rahoja laitteisiin, joiden toimivuudesta koulumaailmassa ei ole juurikaan kokemusta.

2) Mille kouluasteelle laitteita hankitaan? Alakoulujen tarpeet ovat  erilaiset kuin toisen tai kolmannen asteen tarpeet. Mitä pidemmälle koulu- ja opiskelupolulla mennään, sitä enemmän merkitystä on sillä, voiko laitteilla tehdä oikeasti töitä ja korvaako se kannettavan tietokoneen. Vielä yläkoulussa atk-tuntien ulkopuolella tietokone on ollut pääasiassa väline tiedonetsintään ja joidenkin sähköisten oppimateriaalien tutkimiseen. Alakoulussa tablettien ja tietokoneiden välille sijoittuvat hybridit lienevät turhia, mutta kolmannella asteella niiden hankinta voi olla jo hyvinkin perusteltua.

3) Saavatko oppilaat/opiskelijat/opettajat omat henkilökohtaiset laitteet vai onko käytössä vain muutama kymmenen laitetta? Jos laitteen saa omaksi, sen voi personoida, se tulee tutuksi ja käyttökin on siksi nopeaa. Monet lukiot ovat pystyneet jo hankkimaan laitteet opiskelijoilleen, mutta peruskouluissa siihen on vielä valovuosien matka. Jos laite on oma, kuka tahansa oppii käyttämään sitä käyttöjärjestelmästä riippumatta. Yhteiskäytössä iPadien ongelmaksi on nähty se, että laitteeseen ei kirjauduta erikseen, ja siksi edellisen käyttäjän kuvat ja kirjautumiset erilaisiin palveluihin jäävät helposti laitteelle. Toisaalta laitteen hallinta on yksinkertaista (Jopa äitini, jonka yleisin atk-aiheinen lausahdus on ”Miksi tämä tulostin ei tulosta?!” Virta pois päältä, johto irti seinästä, johto irti koneesta…oppi käyttämään iPadin kaikkia perusominaisuuksia alle puolessa tunnissa.).  Mitä harvemmin laitteet ovat oppilaiden käsissä, sitä yksinkertaisempaa käytön tulee olla ja sitä tutumpi käyttöjärjestelmän tulisi olla. Monet Microsoftin ohjelmat ovat oppilaille tuttuja (Yksinkertaisiahan ne eivät silti ole – joudun edelleenkin opettamaan peruskouluaan päättäville, miten Wordissa tulostetaan, vaikka he ovat kouluissa käyttäneet tätä tekstinkäsittelyohjelmaa jo vuosia.) ja Windows käyttöjärjestelmänäkin tietokoneilla, mutta mobiililaitteilla iOS ja Android ovat heille ja opettajillekin paljon tutumpia. Tunnilla ei saa kulua aikaa jatkuvasti tekniikan käytön opettamiseen – tuntien tavoitteet kun ovat muualla.

4) Miksi pitää hankkia juuri tablet-laitteita, vaikka niillä ei voi tehdä kaikkea mitä oikeilla tietokoneilla? Tablet on kevyt, helppo kantaa mukana ja nopea ottaa käyttöön. Laitteet on helppo jakaa oppilaille kesken tunnin ja kerätä tarvittaessa pois. Laitteet voi ottaa helposti mukaan museokäynneille, koulun pihalle ja leirikouluun. Tabletilla voi kuvata ja videoida ja kuvia ja videoita on helppo käsitellä heti. Kuka tahansa video- tai kuvaprojekteja vetänyt peruskoulun opettaja tietää, kuinka hankalaa voi olla kuvien siirtäminen kamerasta tietokoneille. Liian iso tabletti ei ole käyttökelpoinen varsinkaan pikkukoululaisten käsissä, ja siksi myös laitteen koko on yksi tärkeä päätökseen vaikuttava tekijä ainakin alakouluissa.

5) Mitä laitteilla opetetaan? Tämä on ehkä isoin ja vaikein kysymys. Haluammeko opettaa lapsille käyttöjärjestelmiä, ohjelmia tai sovelluksia (tuttuus, siirrettävyys), joita he tarvitsevat ehkä jatkossa työpaikoillaan? Tähän haasteeseen on käytännössä mahdotonta vastata. Kukaan ei pysty ennakoimaan, millaiset koneet, käyttöjärjestelmät tai ohjelmat tulevaisuudessa kunkin oppilaan työpaikalla tai kotona on. Haluammeko keskittyä tiedonhankinta ja -hallintataitojen opettamiseen?  Haluammeko käyttää laitetta vain mausteena omilla oppitunneillamme ja keskittyä tvt:n sijaan omaan oppiaineeseemme? Haluammeko käyttää energiaa verkosta löytyvien palveluiden etsimiseen vai haluammeko, että kaikki on laitteella valmiina? Kaikista tärkeintä ei näitä kysymyksiä mietittäessä ole se, millainen ajatus laitteen valinnasta päättävällä henkilöllä on vaan se, miten opettaja, jolla ei ole välttämättä motivaatiota, aikaa eikä energiaa perehtyä aiheeseen, haluaa laitetta hyödyntää. On täysin turhaa hankkia kalliita laitteita, jos hankintaperusteet eivät ole yhtenevät tarpeen kanssa. Tvt:n määrä kasvaa kouluissa vähitellen. Vaikka visiomme olisi kuinka hieno tahansa, emme saavuta sitä ilman opettajien kiinnostusta ja sitoutumista asiaan. Pelkkä koulutus ei riitä. Pienet askeleet ovat varmempi tapa päästä tavoitteeseen, sillä kouluista löytyy vielä opettajia, jotka eivät osaa käyttää kunnolla sähköpostia.

 6) Mitä palveluita ja sovelluksia laitteella on tarkoitus käyttää? Mikä tahansa laite kelpaa, jos sillä tehdään harjoituksia ja esityksiä verkosta löytyvillä palveluilla. BYOD (Bring Your Own Device)-ajattelu perustuu juuri tähän, ja tulevaisuudessa opetus tulee varmasti varsinkin toisella asteella siirtymään tällaiseen opiskelumalliin. Jos taas halutaan käyttää laitteen omia sovelluksia, laitteen valinta on vaikeampi kysymys. iPadeille on saatavilla lukemattomia sovelluksia, jotka on tehty opiskelua ja kouluja varten. Itse pidän niitä tärkeämpänä  kuitenkin sitä, kuinka helppokäyttöisiä sovelluksia löytyy vaikkapa videon tai musiikin käsittelyyn. Helppokäyttöisyys on monipuolisuutta tärkeämpi ominaisuus, kun laitteiden käyttäjien – niin oppilaiden kuin opettajienkin - lähtötaidot ovat hyvin erilaiset.

7) Mitkä ovat laitteen teknologiset vahvuuden ja heikkoudet? Myönnän, että tämä ei ole ominta alaani – kirjoitan siis tavallisen opettajan näkökulmasta. Laitteen tulee olla nopeasti käytettävissä eikä sen käynnistämiseen saa  kulua paljon aikaa. iPadin suurin heikkous koulukäytössä on sen Internet-selaimien Flash-tuen puute. Edelleen monet sähköiset oppimateriaalit ja esimerkiksi Ylen Elävä arkisto tarvitsevat tämän tuen. Oppimateriaalin kustantajat ovat kyllä tiedostaneet ongelman ja tekevät töitä sen ratkaisemiseksi.

8) Teknologia vs. pedagogiikka? Tietohallinnolla on ollut kunnissa paljon sananvaltaa laitehankinnoissa. Yleensä valinnat on perusteltu saatavalla laitetuella ja sillä, että laitteet ovat osa olemassa olevaa järjestelmää. Mukana on saattanut olla kysymys siitä, mitä laitteita koulun verkkoon saa liittää. Tietohallinnolla on useimmiten opettajia ja rehtoreita enemmän kokemusta siitä, miten ylläpidetään suurta määrää laitteita – toisaalta opettajilla ja rehtoreilla on varmasti parempi käsitys siitä, miten ja mihin laitteita käytetään. Mahdollisuuksia eri laitteiden kokeiluun tulisi olla ja koulujen henkilökuntaa tulisi ehdottomasti kuunnella ennen kuin päätöksiä hankinnoista tehdään. Kalliita teknologisia hankintoja kritisoidaan usein siitä, että teknologia alkaa määrittää opetusta pedagogiikan yli. Näin käykin, jos päätösvalta ei ole pedagogiikan asiantuntijoilla.

Pohdinta jatkuu – lopputulos on vielä avoin.

KÄNNYKKÄKOULU

Uutisesta, jossa kerrottiin kansanedustaja Jussi Niinistön (Ps) haluavan lakiin oikeuden kerätä oppilailta puhelimet poistunnilla tarpeen vaatiessa, heräsi Twitterissä perjantai-iltana (mitäpä muutakaan opettajat perjantai-iltaisin kymmenen jälkeen tekevät kuin miettivät koulujuttuja) vilkas keskustelu. Erilaisten mobiililaitteiden käytöstä kouluissa on puhuttu julkisuudessa paljon varsinkin sen jälkeen, kun oppilas kuvasi opettajaa, joka videon perusteella erotettiin määräaikaisesta työsuhteesta (ja otettiin sittemmin takaisin töihin).

Koulumaailmassa ja yllättäen sen ulkopuolellakin keskustelua tuntuvat käyvän kaksi leiriä. Toinen joukko opettajia on valmis puolustamaan mobiililaitteiden mahdollisuuksia viimeiseen hengenvetoon saakka ja kokee keskustelun kielloista, säännöistä ja rajoituksista uhkana koulun ja oppimisen kehitykselle. Toinen puoli taas näkee laitteet peikkona, joka tuhoaa viimeisetkin rippeet asiallisesta tuntikäyttäytymisestä ja opettajan yksityisyydensuojasta.

Totuus lienee jossain tässä välissä.

Kännyköiden ja tablet-laitteiden käyttö tunneilla on oppilaiden mielestä motivoivaa ja hauskaa. Koen erittäin tärkeäksi opettaa lapsia hyödyntämään laitteita ja opettaa myös, milloin laitteita on sopiva käyttää ja milloin ei. Kun he siirtyvät jatko-opintopaikkoihin ja lopulta työelämään, eivät kännykät tai tabletit tule katoamaan ja heillä tulee olla tarvittavat taidot hallita laitteiden käyttöä ja käyttö. Tunneillani puhelimet saavat olla esillä, jos ne eivät häiritse oppilaan omaa opiskelua. Kännyköistä saa tietyissä tilanteissa kuunnella musiikkia kuulokkeilla. Oppilaat osaavat hakea tietoa tarvittaessa verkosta omilla laitteillaan, ja jotkut ovat hakeneet opetusta täydentävääkin tietoa - ihan oma-aloitteisesti. Jos käytössäni olisi koulun puolesta laitteita, hyödyntäisin niitä vamasti vielä paljon enemmänkin tunneillani.

Entä sitten se toinen puoli? Kännyköiden ja muiden laitteiden käyttö häiritsee eniten niiden oppilaiden opiskelua, joilla on jo valmiiksi ongelmia oppimisessa, oman toiminnan ohjauksessa ja koulunkäynnin rutiineissa. Ei ole kenenkään etu, jos tunnilla yhdellä pulpetilla pyörii hassunhauska Youtube-video tai joku hakkaa munaa sadattatuhannetta kertaa. Heille ei ole selvä asia, että laitteiden tehtävä on auttaa opiskelussa, ei vain viihdyttää tunneilla. Osa näistä oppilaista ymmärtää laittaa laitteet pois huomautuksen jälkeen. Osa jopa tuo puhelimensa itse tunnin alussa pöydälleni, ettei kiusaus käyttää sitä väärin tunnilla kasva liian suureksi. Osan - usein juuri sen osan, jolla menee koulussa kaikkein heikoiten - kanssa vääntö laitteiden käytöstä on jatkuvaa. Takavarikoista, reissuvihkomerkinnöistä ja huoltajien ja oppilaan kanssa käydyistä keskusteluista huolimatta puhelin tai muu laite häiritsee oppimista tunnista toiseen - vaikka kyse on oppilasryhmästä, jonka sopivissa puitteissa ja riittävässä ohjeuksessa hyötyisi mobiililaitteista opetuksessa luultavasti kaikkein eniten!

Laki tuskin muuttaisi tilannetta mihinkään. Puhelinkielto kouluissa olisi typeryyttä ja lyhytkatseinen päätös. Selkeät toimintamallit olisivat varmasti avuksi. Kokonaistilanne muuttuisi ehkä paremmaksi, jos kouluissa olisi enemmän aikaa ja resurssia opettaa uuden teknologian järkevää käyttöä. Joskus on kuitenkin tarpeen suojella lasta ja asettaa rajoja vaikkapa ottamalla puhelin pois, jos se häiritsee opiskelua. Opettajana toivoisin, että se ensisijainen rajojen asettaja, puhelimen takavarikoija ja laitteiden asiallisen käytön opettaja olisi lapsen huoltaja. Silloin minä voisin paremmin keskittyä siihen, mitä opetussuunnitelman mukaan pitää äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla oppia - niitä kännyköitä ja muita hilavitkuttimia hyödyntäen.

Ps.  Twitterissä käyty keskustelu on poikinut pari hyvää blogikirjoitusta aiheesta. Rehtori Esa Kukkasniemen pohdintaa aiheesta voi lukea hänen Koulua ja kasvatusta -blogistaan, ja oman kortensa keskusteluun toi myös Katri Kytöpuu. Kannattaa käydä lukaisemassa!

SOCRATIVE

Osallistuin Educoden järjestämään, kolmiosaiseen iPadien käyttöönotto ja opetuskäyttömahdollisuudet -koulutukseen, jossa kouluttajina toimivat Jukka Kilpiä ja Timo Kainulainen. Viimeisellä koulutuskerralla tutustuttiin ilmaiseen Socrative-palveluun, jota todennäköisesti kokeilen omien oppilaitteni kanssa. Palvelu on käytettävissä sekä verkossa että kahdella sovelluksella (opettajan sovellus, oppilaan sovellus), jotka saa ainakin iPadille.

Palvelua käyttävän opettajan täytyy rekisteröityä joko sovelluksen tai verkon kautta. Rekisteröinnin yhteydessä opettaja saa numeron (room number), jonka avulla oppilaat kirjautuvat vastaamaan kyselyihin. Oppilaan ei tarvitse luoda omaa tunnusta, mikä tekee palvelun käyttöönoton helpoksi.

Socrativen avulla opettaja voi hyvin helposti luoda mielipidekyselyitä, monivalintakokeita tai kokeita, joihin vastataan lyhyesti 1-2 sanalla. Kun opettaja on luonut kyselyn ja käynnistänyt sen, oppilaat kirjautuvat opettajan antamalla numerolla (room number) kokeeseen kännyköillään, tietokoneelta tai tabletin/puhelimen sovelluksen kautta. Oppilas tunnistautuu kirjoittamalla kyselyyn nimensä. Opettaja voi määritellä, saako oppilas vastata omaa tahtiaan vai määrääkö opettaja vastaustahdin. Opettaja pystyy seuraamaan koneeltaan kirjautuneiden oppilaiden määrää sekä vastaustahtia reaaliajassa. Jos vastauslaitteita on käytössä vain vähän, voi saman kyselyn tehdä samalla laitteella useampaan kertaan. Kyselyn tulokset opettaja saa sähköpostiinsa.

iPadillakin käyttö on helppoa!

Mihin itse aion Socrativea kokeilla? Oppilaat oppinevat käytön hyvin nopeasti, joten turhaan laitteiden pyörittelyyn ei mene aikaa. Socrative sopii siksi hyvin erilaisten pienten mielipidemittausten tekemiseen. Myös pistokokeita ajattelin laitteella pitää - silloin täytyy vastausrytmin tosin olla opettajan määrittämä, etteivät oppilaat ehdi googlettelemaan vastauksia. Kolmas idea on käyttää järjestelmää läksyjen teettämiseen. Kyselyn voi jättää auki illaksi niin, että oppilaat vastailevat kotona kyselyyn luettuaan läksynsä.

Socrativekaan ei ole ainakaan vielä täydellinen järjestelmä. Kun Socrativen Facebook-sivulla vastaa järjestelmää koskevaan kyselyyn, saa kokeisiin liitettyä myös kuvia. Kuvien liittäminen ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi toimi iPadilla, vaikka mahdollisuus sinne päivittyykin kyselyyn vastaamisen jälkeen. Lisäksi kyselyn muokkaustilasta ei pääse takaisinpäin tallentamatta muutoksia.  Kokeita voi opettajalla olla auki yhtä aikaa vain yksi. Samalle illalle ei siis voi antaa eri läksyjä eri luokille. Kolmas rajoitus koskee oppilaiden määrää. Vastaajia yhdessä kyselyssä voi olla enintään 50 - harmi, sillä Socrative voisi olla hyvä tapa kartoittaa mielipiteitä myös koko koulun vanhempainilloissa!

Miltä vastaaminen sitten oppilaasta tuntuu? Kokeile tästä! Kirjaudu sisään numerolla 458587.

SÄHKÖÄ KOKEESSA

Huhtikuun korvilla alkaa Todo-listaani kertyä töitä, jotka pitäisi saada hoidettua valmiiksi ennen arviointeja. Paitsi korjattavia kokeita listalta löytyy arvosteltavia portfoliota, esseitä, muita kirjoitelmia, erilaisten lomakkeiden päivityspalavereita ja jokapäiväisiä juoksevia asioita. Stressitaso nousee nopeasti Näsinneulan näköalatasanteen korkeudelle ja pysyy siellä kevätjuhliin saakka. Olen yrittänyt helpottaa urakkaani järjestämällä opetukseni niin, että keväällä opiskellaan asioita, joista voi pitää kokeen sähköisessä muodossa.

Haasteelliseksi sähköisen kokeen tekee se, että tehtävätyypit ovat rajalliset. Monivalintatehtävät ja numeeriset tehtävät onnistuvat helposti, mutta avoimien vastausten automaattinen korjaaminen on mahdotonta. Avoimiakin kysymyksiä kuitenkin monessa kokeessa tarvitaan. Itse olen päätynyt pitämään yhdistelmäkokeita, joissa kokeen alku tehdään sähköisenä ja loppuosassa on esseetehtävä tai muutama lyhyt tuottamistehtävä. Näiden kokeiden tulokset ovat vastanneet hyvin koetuloksia, joita olen saanut teettämällä perinteisiä kokeita. Oppilaat ovat pääsääntöisesti olleet innostuneita tekemään kokeet sähköisenä, mutta jos joku on välttämättä halunnut, on koe ollut mahdollista tehdä myös paperiversiona.

Keskiverto-opettajan mahdollisuudet ja taidot teettää kokeita sähköisessä muodossa ovat vielä toistaiseksi ainakin yläkoulun puolella aika puutteelliset. Monet mahdollisuudet vaativat tietokoneen, joita ei ole välttämättä käytettävissä ainakaan koko luokalle, ja tietokoneella tehtävän kokeen tekeminen ilman verkkoyhteyttä – jos siis halutaan mitata asioita, jotka pitäisi osata ulkoa – on hankalaa.

Koulussamme on käytössä SMART-älytaulun kanssa samaan tuoteperheeseen kuuluva SMART response PE -järjestelmä, jota olen käyttänyt sähköisissä kokeissa. Laitteistoon kuuluu 30 kännykän näköistä vastauskapulaa ja opettajan koneeseen kytkettävä lähetin. Kokeet luodaan SMART-älytauluun liittyvän Notebook-ohjelman avulla, ja monivalintakokeiden ja numeerisia vastauksia vaativien kokeiden lisäksi teettää erilaisia äänestyksiä. Laitteiston hinta taitaa pyöriä noin 2000 euron kieppeillä. SMART Response -kokeisiin voi myös vastata mobiililaitteilla ja matematiikkaan vaativampia kokeita voi tehdä, jos käytössä on SMART response XE -järjestelmä. Näihin mahdollisuuksiin minulla ei ole ollut tarvetta tutustua. Vastaavia järjestelmiä löytyy myös muilta älytauluvalmistajilta.

SMART-koe luodaan Notebook-ohjelman avulla. Kokeen luominen on helppoa: ohjelmaan kirjoitetaan kysymys, määritetään vastausmuoto (monivalinta+vastausten määrä, oikein/väärin-tehtävä, numeerinen vastaus, mielipidekysymys) sekä paljonko pisteitä kustakin kohdasta saa. Kokeen voi teettää niin, että älytaululla näkyy kysymys ja oppilaat vastaavat kohta kerrallaan. Pistokokeissa olen käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseni. Laajoissa kokeissa on mielestäni kuitenkin tärkeää, että oppilas saa rauhassa perehtyä kysymyksiin ja palata miettimään kohtia, joissa on ollut epävarma, ja että jo annettuja vastauksia on mahdollisuus korjata. Siksi annan oppilaille kysymykset kirjallisina enkä näytä koetta lainkaan taululla. Tällöin minun ei tarvitse Notebook-ohjelmaan kirjoittaa edes kysymyksiä. Riittää, että kirjaan ylös jokaiseen kysymyskohtaan oikean vastausvaihtoehdon. Järjestelmän käyttö on oppilaille yksinkertaista, ja yleensä he oppivat sen alle kymmenessä minuutissa.

Kokeen alussa jokainen oppilas kirjautuu kapulalla järjestelmään omalla opettajan luomalla ID-numerollaan. Opettaja käynnistää kokeen tietokoneeltaan, kun kaikki oppilaat ovat kirjautuneet sisään. Kokeen ajan opettaja voi seurata kokeen edistymistä. Oppilas voi päättää kokeen itse ollessaan valmis. Kun opettaja päättää kokeen, oppilaiden vastauskapuloissa näkyvät tulokset.

Vastauskapula. Voitte arvata, että oppilaat ovat näistä innoissaan

kunnes tajuavat, ettei niillä voikaan soitella kavereille.

SMART-järjestelmän heikkouksia kokemukseni mukaan ovat seuraavat:

-          Järjestelmä on suunniteltu amerikkalaiseen koemalliin. Läpipääsyprosentti korostuu tuloksissa, vaikka itse olisin kiinnostuneempi pistemääristä.

-          Jokaisella saman opettajan oppilaalla pitää olla henkilökohtainen ID. Jotta käyttö olisi järkevää eikä numeroiden kanssa pelaamiseen menisi liikaa aikaa, tulisi ID-numeron olla oppilaalla sama joka aineessa.

-          Opettajan arvosanakirjaan on haastavaa siirtää oppilasluetteloita mistään valmiista pohjista. Myös Exel-taulukon, jota ohjelma osaisi lukea, tekeminen oli todella hankalaa. Oppilaat voi toki syöttää arvosanakirjaan myös yksitellen.

-          Kysymysmäärä on rajallinen, joten yli 40 kohdan kokeita ei voi laatia.

-          Käytön opetteleminen vaatii viitseliäisyyttä. Siksi koulussamme laitteisto on hyvin vähällä käytöllä – taidan olla ainoa opettaja, joka käyttää sitä säännöllisesti. Harva opettaja viitsii käyttää aikaa järjestelmän opetteluun niin paljon, kun se vie keskiverto-opettajalta aikaa. Itse opettelin järjestelmän käytön ilman minkäänlaista käyttäjätukea tai koulutusta, joten jos kiinnostusta riittää, sekin on kuitenkin mahdollista!

Järjestelmän edut ovat kokemukseni mukaan seuraavat:

-          Opettaja pystyy kokeen ajan koneeltaan seuraamaan, mitä oppilaat ovat vastanneet ja kuka on valmis.

-          Oppilaat saavat tulokset heti kokeen päätyttyä.

-          Kokeen luominen on helppoa.

-          Tulokset tulevat heti kokeen päätyttyä arvosanakirjaan ja ne saa myös tulostettua pdf-raportteina. Lisäksi tulokset näkyvät Notebookilla tehdyssä kokeessa – vastauksia voidaan käydä läpi yhdessä kokeen jälkeen, jos opettaja niin haluaa. Tulokset on mahdollista nähdä oppilaskohtaisesti tai käsitellä niitä niin, ettei yksittäisen oppilaan tuloksia tunnista. Itse tallennan aina pidetyt kokeet siltä varalta, että joku haluaa jälkikäteen saada tietoa annetun arvioinnin perusteista.

-          Vastauskapulat ovat hyvin yksinkertaisia eivätkä tunnu hajoavankaan ihan herkästi.

-          Järjestelmällä on mahdollisuus teettää myös mielipidekyselyitä niin, ettei henkilökohtaista kirjautumista tarvita.

Tulevaisuudessa ylioppilaskirjoituksia tullaan tekemään sähköisesti, ja uskon, että sähköiset kokeet ovat peruskoulussakin pian arkipäiväisempiä kuin nyt. Tämä tarkoittaa minun kohdallani sitä, että ehdin paneutumaan ainakin niihin portfolioihin hiukan paremmin.  

Mielelläni kuulisin, miten muut opettajat ovat teettäneet sähköisiä kokeita. Mitä ohjelmia tai laitteistoja olette käyttäneet?  Mitkä ovat mielestänne sähköisen kokeen hyödyt?

VÄÄRISTYMÄÄ

Alppilan yläkoulun opettaja Antti Korhonen erotettiin määräaikaisesta työsuhteestaan. Sosiaalinen media on kuohunut tapauksesta jo yli viikon, ja omalla nimellään esiintyvää opettajaa on haastateltu lehtiin ja televisossa. Kuohunnan tuloksena yli 11 000 ihmistä on allekirjoittanut adressin, joka on otsikoitu räväkästi Pelastakaa opettaja Antti Korhonen. 

Mitä on tapahtunut? 

Vastaa seuraaviin kysymyksiin ja voita palkintomatka sosiaalisen median ilmiöihin

1. Asiasta ilmoitukseen tehnyt rehtori

    A) On idiootti, koska ei tajua, että kakarat täytyy laittaa kuriin.

    B) Halusi vain edistää uraansa ja käänsi selkänsä opettajalle.

    C) Oli huolissaan turvallisuudesta ja koki velvollisuudekseen tehdä ilmoituksen.

    D) On epäpätevä hoitamaan rehtorin tehtäviä, koska ei pysty hoitamaan näitä juttuja itse.

    E) Joku muu, mikä?

2. Potkut saanut opettaja

   A) On sankari, koska osaa laittaa kakarat kuriin.

   B) Toimi oikein eikä varmojen lähteiden (luettele: _______________________) mukaan ole

                   käyttänyt kuin sallittuja voimakeinoja, jotka olivat (luettele) _______________________.

    C) On joutunut jostain syystä oikeusmurhan uhriksi.

    D) On kykenemätön toimimaan opettajan tehtävissä, koska ei hallitse voimankäyttöään.

    E) Joku muu, mikä?

3. Ruokalasta poistettu oppilas

    A) On kamala kakara, joka pitää laittaa kuriin.

    B) On kamala kakara kuten kaikki yläkouluikäiset ovat.

    C) On huonosti käyttäytynyt nuori, joka uhmasi aikuista.

    D) Sietäisi saada karttakepistä kuten kunnon hyvinä aikoina tehtiin.

    E) Joku muu, mikä?

4. Mielipiteet ko. tapauksesta, koulusta ja sen toiminnasta on hyvä perustella

    A) Omilla koulukokemuksilla 70-, 80- tai 90-luvulta.

    B) Erotetun opettajan lausunnoilla.

    C) Kaikkien osapuolten lausunnoilla (Ai niin, tämä ei onnistukaan, sillä rehtori tai Helsingin

                     opetusvirasto eivät ole kertoneet mitään asian yksityiskohdista.).

    D) Naapurin/Facebook-kaverin/Twitter-tutun mielipiteellä.

    E) Joku muu, mikä?

Pisteitä visasta ei jaeta. Oikeat vastaukset voi käydä poimimassa iltapäivälehtien nettiuutisten kommenteista tai Suomi24-keskustelupalstalta. Totuus saattaa ehkä olla myös joku toinen kuin oikea vastausrivi.

MUUTTO ON MATERIALISTIN (BLOGISTIN) PALKKA

Posterous päätti pistää pillit pussiin ja palvelun kiinni - siksipä tämäkin blogi joutui muuttamaan. Harmi, sillä pidin kovasti Posterousin yksinkertaisuudesta. Nyt tuntuukin äärimmäisen vaikealta valita oikean väristä tekstiä, otsikkoa, kirjasintyyppiä ja sivun asettelua. Onneksi muutettavaa ei ollut tolkuttoman paljon. Vanhojen tekstien lopusta löytyy tieto, koska teksti on alun perin julkaistu - toivottavasti uusiakin saan jossain vaiheessa aikaiseksi! Tervetuloa!

ILOITSEN

..kun vitosia yleensä kokeista saanut oppilas saakin seiskan.

…kun yleensä tunneilla levottomasti harhaileva oppilas tarttuu annettuun tehtävään ja keskittyy.

…kun työkaveri toivottaa minulle huomenta.

…kun luokka yhdessä ratkoo annettua ongelmaa.

…kun yksinäinen, hiljainen tyttö nauraa välitunnilla tyttöporukassa.

…kun joku on tuonut opettajainhuoneeseen tarjolle suklaata ilman syytä.

…kun yksikään tekninen laite ei jumita koko päivänä.

…kun oppilaan huoltaja on laittanut viestiä ihan vain kysyäkseen, miten hänen lapsellaan koulussa menee.

…kun luokan heikoinkin oppilas tajuaa, mikä on predikatiivi.

…kun koulun käytävillä tuoksuu köksänluokissa leivottu pulla.

…kun oppilaat pitävät valitsemastani luettavasta kirjasta.

…kun oppilaat haluavat vielä seuraavallakin tunnilla jatkaa keskustelua, jota on edellisellä tunnilla käyty.

…kun ulkona paistaa aurinko.

…kun oppilaat menevät ulkovälitunnille ulos ilman, että valvovan opettajan tarvitsee menettää hermojaan heitä ulos ajaessaan.

…kun oppilas, joka yleensä kirjoittaa vain viiden rivin kirjoitelmia, kirjoittaa sivun mittaisen tekstin.

…kun koulun kirjaston ovella on jono ennen sen avaamista.

…kun kuvisope on oppilaiden kanssa tehnyt luokkani vitriiniin jotain hienoa.

…kun oppilas uskaltaa antaa palautetta.

…kun luokkani liitutaulu on pesty ihan puhtaaksi.

…kun ysiluokkalaiset nauravat teksteilleen, joita he ovat seiskalla kirjoittaneet.

…kun saan opettaa pilkkusääntöjä.

…kun jaksan hermostumatta sietää lapsellisesti ja ilkeästikin käyttäytyvää oppilasta.

…kun oppilas haluaa kertoa minulle asioista, jotka eivät liity kouluun.

...kun saan tehdä työtä, jossa saan olla luova, kokea joka päivä uusia asioita ja josta useimmiten kovasti pidän. (10/2012)

PAREMPI PÄÄ PIPOSSA KUIN KYMMENEN TAIVASALLA

Kun olin ala-asteella (niin, silloin ala-aste oli vielä ala-aste eikä alakoulu), sain koulun logolla varustetun hienon pipon. Se oli sellainen peruspipo, jossa oli reppanan näköinen tupsu nauhan päässä ja jonka reuna oli käännetty kerran. Olisin halunnut tehdä trenditietoisen valinnan ja tilata neonkeltaisen pipon, mutta tylsä äitini vaati ottamaan mitäänsanomattoman valkoisen. Samassa yhteydessä oli mahdollisuus tilata myös muodikkaita ulkoilupantoja koulun logolla. Niistä sai kätevästi kammottavan ruman pipon avaamalla pannan ja kuristamalla syntynyt tuubi toisessa päässä olevalla narulla. Siellä sitten pompoteltiin välitunneilla ja kylillä pipot päässä ja edustettiin koulua.

Ala-asteen lopulla viimeinkin tajusin, että aikuisuuden merkki on se, ettei käytä pipoa, vaikka keli olisi mikä. Koulun säännöt vaativat pitämään pipoa ulkona päässä, jos oli kylmä ilma. Tylsää. Protestoimme sääntöä vastaan käärimällä (koulun logolla varustettujen) pipojemme reunat ainakin kolmeen kertaan. Olimme mielestämme ainakin 14-vuotiaan näköisiä, kun kiristelimme halkaisijaltaan ehkä 15-senttistä piponkuvatusta päähämme. Vähän niin kuin juutalaisten kipaa olisi pään suojana pitänyt. Kovalla pakkasella korvat helottivat kirkkaan punaisina.

Merkittävä murros tapahtui yläasteelle mentäessä: pipoa ei ollut pakko käyttää! Mikä vapauden tunne olikaan, kun polki 18 asteen pakkasessa polkupyörällä pysäkille ilman päähinettä! Joku puhui koulussa jäätyneistä aivosoluista, mutta se meni samaan kategoriaan Orbit-purkan aiheuttaman aivosyövän kanssa (Joku epäili kyllä jutun olevan totta ja lopetti Orbitin syönnin). Onneksi tuli uusi muoti, nimittäin baseball-lippikset. Niitä sitten pidettiin päässä pakkasella ja kesällä, sisällä (aina, kun opettajan silmä vältti) ja ulkona. Tämä muoti pelasti tosin vain poikien aivosoluja.

Hullussa orastavan aikuisuuden huumassa en peruskoulun jälkeen keskittynyt pipoasioiden tarkkailuun moneen vuoteen. Tajusin kyllä jossain vaiheessa, että pipo on ihan kiva keksintö, jos ulkona on tarpeeksi kylmä ja jos kampauksen väkertämiseen ei ole käyttänyt viittä minuuttia kauempaa. Sitten koitti se päivä, kun palasin kouluun, ja mitä kummaa - siellähän niitä pipoja tönötti joka toisessa teini-ikäisessä päässä. Kuka keksi, että pipo on pop? Se ala-asteajoiltani tuttu mallikin on palannut ja ilmesesti taas painumassa unholaan pikavisiitin jälkeen. Tosin lieve on taitettu suoraksi ja koulun logo korvattu typerällä Svea-tekstillä (nämä pipot ovat onneksi jo katoavaa nuorisomuotia). Tekstillä ("Bad hair day") selitellään sitä, miksi pipoa pitää pitää päässä. Jotkut ovat fiksuina tajunneet, että pipo on aika kuuma päässä helteellä, ja korvanneet sen suoralippaisella rekkamieslippiksellä. Tai no nykyään nämä lippikset ovat kuulemma tosi kalliita, mikä johtunee siitä, että niissä on paljon blingbling-koristeita, mutta silloin, kun minä olin teini-ikäinen, tällaisia lippiksiä käyttivät vain puukengissä kulkevat rekkakuskit, jotka tuskin olisivat ilahtuneet, jos joku olisi tullut heilumaan heidän lippiksensä ympärille kuumaliimapistoolin ja strassipurkin kanssa. Pipoja (tai näitä lippiksiä) täytyy pitää päässä aina ja kaikkialla. Jos siitä pitääkin luokassa luopua, päähine asetellaan hellästi pulpetille ja sitä saatetaan silitellä ja sovitella kesken tunnin. Piporiippuvaisimmat yrittävät vetää hupun päähänsä heti, kun pipo täytyy ottaa pois.

Sitä en vain voi käsittää, miten kukaan voi pitää pipoa kellon ympäri päässään. Liittyykö tapaan alkukantasta pelkoa siitä, että lintu kakkaa keskelle jakausta? Pelkkä tarve erottua aikuisista se ei ole, sillä niin montaa pipopäistä aikuista Mäkkärissä ruokailemassa olen ihmetellyt viime vuosien aikana - ellei näillä aikuisilla sitten ole tarve osoittaa olevansa ikinuoria.

Ostin itsekin sellaisen trendikkään myssyn ja laitoin sen päähäni, kun katselin telkkaria kotona. Pää hikosi ihan kamalasti, ja se oli epämiellyttävää. Oikeastaan se oli yhtä epämiellyttävää kuin ajaa polkupyörällä paukkupakkasessa ilman pipoa. (10/2012)

Tällainen hieno pipo minulla on. Oppilaatkin ovat kateellisia.

KANSANKYNTTILÄ

Kun hän oli pieni, naapurin tädit ihastelivat hänen hyvää käytöstään. Hänen äitinsä ompeli hänelle itse jumppapuvun voimistelukerhoa varten, ja kun hänen opettajaisänsä tuli töistä kotiin, he söivät yhdessä lihakeittoa tai makkarakastiketta kuoripottujen kanssa. Tiistaisin päivällisen jälkeen hän lähti partioon ja keskiviikkoisin pianotunnille. ”Katso aina silmiin, kun kättelet”, muistutti äiti häntä aina, kun he menivät kylään.  Sitä hän nyt toistaa omille lapsilleen ja oppilailleen ja muistaa aina kätellä napakasti. 

Maanantaisin hän käy italiankurssilla, keskiviikkoisin seurakunnan sekakuorossa ja torstaisin hän vetää paikallisen urheiluseuran naisvoimisteluryhmää. Hän on kunnanvaltuutettu ja ajaa valtuustossa ahkerasti niitä asioita, jotka liittyvät kouluun, kulttuuritoimeen ja lapsiperheisiin. ”Lapsissa on tulevaisuus” oli hänen vaaliteemansa. Kahtena iltana viikossa hän käy sauvakävelemässä heijastinliivi päällä. ”Terve sielu terveessä ruumiissa”, hän toistaa aina ystävilleen. Tupakkaa hän ei olekaan koskaan maistanut ja alkoholiakin hän nauttii vain ylioppilasjuhlissa ja vuosittain hääpäivänään, kun hänen aviomiehensä vie hänet ravintolaan syömään. 

Perheensä kanssa hän viettää paljon aikaa. He tekevät yhdessä puutarhatöitä, käyvät marjassa ja pelaavat lautapelejä. Kesälomalla he kiertelevät asuntovaunun kanssa ympäri Suomea tutustumassa kulttuurikohteisiin.  Joka perjantai hän käy viikkosiivouksen tehtyään kaupassa viikonloppua varten ja ostaa tietenkin tuoreita, suomalaisia raaka-aineita ja joskus itselleen Fazerin sinisen suklaalevyn – se on hänen salainen paheensa.

Hänellä on usein Marimekon raidallinen paita ja Ristomatti Ratian suunnittelema olkalaukku, jossa hän kuljettaa opettajanpäiväkirjaansa, raidallista penaaliaan ja leimasimiaan. Joulu- ja syntymäpäivälahjaksi hän saa läheisiltään Kalevala-koruja, mikä ilahduttaa häntä, sillä hän arvostaa suomalaista kulttuuria, taidetta ja historiaa. Hän onkin osallistunut myös kansalaisopiston kansallispukukurssille, jossa hän on valmistanut itselleen Hämeen kansallispuvun.  Kankaat hän tietenkin kutoi siihen itse.

Töihin hän saapuu aina hyvissä ajoin. Hänen luokassaan kartongit ovat värijärjestyksessä, kello on ajassa ja hän pitää huolen, että taulu on aina huolella pyyhitty. Sadesäällä hän laittaa jalkaansa kumisaappaat, että oppilaat näkisivät, miten pukeudutaan säänmukaisesti. Hänen luokassaan on aina työrauha, sillä hän tietää, miten kuri pidetään. Jokainen hänen oppilaistaan osaa piirtää marginaalit vihkoon oikealle kohtaa, tuntee piharatamon ja kurjenmiekan sekä osaa luetella Suomen vesistöt. Oppilaat kunnioittavat häntä, ja hän on aina valmis (paitsi silloin, kun hän on luottamustehtävissään) keskustelemaan oppilaiden vanhempien kanssa yhteisistä kasvatustavoitteista.  

Joskus – kuitenkin hyvin harvoin – hän väsyy nopeatempoiseen työhönsä. Onneksi silloin yleensä melko nopeasti hän muistaa pitkän kesälomansa ja tajuaa olla kiitollinen siitä ja työstään.

- - -

Onneksi minun ei tarvitse olla kansankynttilä, vaikka joitain kansankynttilän piirteitä itsessäni joskus tunnistankin. Onneksi riittää, että opettajanakin olen tavallinen ihminen. (10/2012)