VISIO

Alle 10-vuotiaana haaveilin, että joskus olisi olemassa niin pieni tietokone, että se mahtuisi taskuun.  Mietin iltaisin sängyssä ennen nukahtamista, kuinka hienoa olisi pelata jotain peliä sellaisella pienellä tietokoneella. Tietokoneessa voisi olla myös televisio mukana. Se oli Commodore 64 -koneiden ja elektroniikkapelien kulta-aikaa. Qwerty-näppäimistön toteuttaminen minitietokoneeseen tuntui kuvitelmissani liian haastavalta, joten epäilin, ettei tuollaista tietokonetta koskaan tulisi. 

25 vuotta myöhemmin se on lähes jokaisen suomalaisen yläkouluikäisen taskussa.

Kun peruskouluikäisenä tein esitelmiä, marssin lähikirjastoon. Osasin mennä käsikirjaston puolelle ja selailin siellä tietosanakirjasarjoja ja muita tietokirjoja. Jos aihe oli vaikea, kysyin tutulta kirjastonhoitajalta apua. Joskus maksoin valokopioista, jottei painavimpia kirjoja tarvinnut raahata kotiin tai kopioida käsikirjaston aineistoa käsin vihkoon.

25 vuotta myöhemmin se kirjasto on lähes jokaisen suomalaisen yläkouluikäisen taskussa.

Kun tein kouluun esitelmää, kaivoin esille hienon sähkökirjoituskoneen. Harvoilla oli kirjoituskonetta, jossa oli jopa korjausnauha valmiina. Teksti tuli ensin näkyviin pienelle ruudulle, ja painamalla Enter kone räpätti tekstin paperille. Kuvat esitelmään leikkasin lehdestä tai piirsin paperin läpi. 

25 vuotta myöhemmin se kirjoituskone on lähes jokaisen suomalaisen yläkouluikäisen taskussa.

On tärkeää osata lukea tietosanakirjoja, piirtää käsin jotain tai osata kysyä kirjastonhoitajalta neuvoa. Ennen ne olivat välttämättömiä välineitä oppimiseen. Enää ne eivät sitä ole.

25 vuoden päästä joku tämän päivän peruskoululainen luultavasti ihmettelee, miksi koulussa piti mustavalkoisista monisteista leikata ja liimata vihkoon kasvien kuvia, miksi reseptit piti lukea kirjasta tai miksi tutkielmat piti palauttaa printattuina paperille. Niin, kuvitelkaa - paperille! 

Tätä minäkin välillä mietin jo nyt.

1/190

Opettaja Halli istui luokassaan opettajanpöydän takana ja tuijotti kesän aikana kuollutta viherkasvia, joka lepäsi ruskettuneena ja nuupahtaneena ruukussaan. Koulu alkoi taas rauhoittua lukuvuoden ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Käytävillä kiljahteli vielä joku, mutta luokan suljettu ovi vaimensi äänen. Halli avasi uuden, hopeanharmaan lukuvuosikalenterinsa. Sinne hän oli viikon 33 Muistiinpanoja/Arviointia-otsikon alle kirjoittanut listan töistä, jotka oli hoidettava mahdollisimman pian:

- Sovi aineryhmäpalaveri pienryhmien ryhmäjakojen suunnittelua varten.

- Informoi oppilaita pienryhmien ryhmäjaoista.

- Selvitä valvontaluokan uuden oppilaan valinnaisaineet.

- Soita kustantajalle verkkotunnusten uusimisesta.

- Siivoa työsähköposti.

- Tee istumajärjestykset kaikille opetusryhmille.

- Kirjoita tervehdysviesti Helmen kautta valvontaluokan huoltajille.

- Kokoa Helmeen lukujärjestys.

- Tarkista oppilaslistat.

- Käy tarkistamassa, toimiiko kirjastotilan tietokone.

- Selvitä uuden kirjaston uuden lainausjärjestelmän tuen tilanne.

- Huolehdi kesän aikana palautetut kirjat hyllyihin.

- Laske, täytyykö oppikirjoja kuitenkin tilata lisää.

- Etsi kadonnut vihkolaatikko.

- Selvitä, kenen luokassa oleva tussilaatikko on.

- Soita Pilvin äidille, joka oli jättänyt soittopyynnön.

- Sovi tapaaminen koskien luokan uutta esitystekniikkaa.

- Kerro tunteihin liittyvistä tuen tarpeista erityisopettajalle.

- Tarkista välituntivalvontavuorot. 

- Sovi kirjaston aukioloajat lehtori Niemen kanssa.

- Tee luokan oveen luokkatilalukujärjestys.

- Sovi hyvinvointityöryhmän kanssa virkistyspäivään liittyen palaveriaika.

- Ota selvää, koska syksyn veso-päivä olikaan.

- Ilmoittaudu työryhmään.

- Suunnittele ensimmäiset opetustunnit.

- Merkitse myös kotona perheen kalenteriin syksyn vanhempainillat.

- Osta teetä opettajainhuoneen kaappiin. Ehkä myös keksejä tms. välipalaa.

- Hae kansliasta valvontaluokan oppilaille kynät ja kumit.

- Selvitä, missä kirjastosta lainattu kannettava tietokone on.

- Siivoa laatikot, jotka jäivät siivoamatta keväällä.

- Kirjaa kalenteriin syksyn tärkeät päivämäärät.

- Tarkista ja allekirjoita opettajainkokouksen pöytäkirja. 

Suuri pyörä oli käynnistynyt ja pyörisi seuraavan lukuvuoden, aina viikon 22 lauantaihin saakka. Onneksi Halli oli aikoinaan saanut opettajaharjoittelussaan harjoittelusta vastaavalta opettajalta hyvän neuvon: "Ota Beroccaa, nuku ja käy sauvakävelemässä. Ei tästä muuten selviä." Opettaja Halli pyöritteli kynää kädessään, hymyili ja piirsin listan loppuun sydämen.

TABLETTITOHKAUSTA

Kolmen vuoden odottelun ja pyörittelyn jälkeen saimme rahat tablet-laitteisiin (hurraa!). Sitten yllättäen ajauduimme koulun ulkopuolisten tahojen toimesta tilanteeseen, jossa joudumme todella miettimään ja käymään keskusteluja siitä, millaiset laitteet koulullemme tulevat. Hyvä niin, sillä omia ajatuksiaan on hyvä välillä arvioida kriittisestikin.

 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -Facebook-ryhmässä syntyi aiheesta pitkä ja monipolvinen keskustelu, joka herätti monia hyviä ajatuksia ja hankaloitti päätösten tekoa entisestään. Tässä aiheesta muutamia hajanaisia ajatuksia ja kysymyksiä, joita varmasti pyörittelen mielessäni seuraavat viikot:

1) Mistä laitteesta on eniten kokemusta koulumaailmassa? Yleisin mobiililaite kouluissa on tällä hetkellä iPad. Sen perässä tulevat Android-pohjaiset laitteet (joita Suomessa ei ilmeisesti juurikaan ole oppilaitoksissa näkynyt) ja Microsoft surface -laitteet, jotka varsinkin uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmän myötä ovat nousseet yhdeksi vaihtoehdoksi. Näin yksittäisen koulun näkökulmasta tuntuu hullulta sijoittaa kolme vuotta odotettuja (vähiä) rahoja laitteisiin, joiden toimivuudesta koulumaailmassa ei ole juurikaan kokemusta.

2) Mille kouluasteelle laitteita hankitaan? Alakoulujen tarpeet ovat  erilaiset kuin toisen tai kolmannen asteen tarpeet. Mitä pidemmälle koulu- ja opiskelupolulla mennään, sitä enemmän merkitystä on sillä, voiko laitteilla tehdä oikeasti töitä ja korvaako se kannettavan tietokoneen. Vielä yläkoulussa atk-tuntien ulkopuolella tietokone on ollut pääasiassa väline tiedonetsintään ja joidenkin sähköisten oppimateriaalien tutkimiseen. Alakoulussa tablettien ja tietokoneiden välille sijoittuvat hybridit lienevät turhia, mutta kolmannella asteella niiden hankinta voi olla jo hyvinkin perusteltua.

3) Saavatko oppilaat/opiskelijat/opettajat omat henkilökohtaiset laitteet vai onko käytössä vain muutama kymmenen laitetta? Jos laitteen saa omaksi, sen voi personoida, se tulee tutuksi ja käyttökin on siksi nopeaa. Monet lukiot ovat pystyneet jo hankkimaan laitteet opiskelijoilleen, mutta peruskouluissa siihen on vielä valovuosien matka. Jos laite on oma, kuka tahansa oppii käyttämään sitä käyttöjärjestelmästä riippumatta. Yhteiskäytössä iPadien ongelmaksi on nähty se, että laitteeseen ei kirjauduta erikseen, ja siksi edellisen käyttäjän kuvat ja kirjautumiset erilaisiin palveluihin jäävät helposti laitteelle. Toisaalta laitteen hallinta on yksinkertaista (Jopa äitini, jonka yleisin atk-aiheinen lausahdus on ”Miksi tämä tulostin ei tulosta?!” Virta pois päältä, johto irti seinästä, johto irti koneesta…oppi käyttämään iPadin kaikkia perusominaisuuksia alle puolessa tunnissa.).  Mitä harvemmin laitteet ovat oppilaiden käsissä, sitä yksinkertaisempaa käytön tulee olla ja sitä tutumpi käyttöjärjestelmän tulisi olla. Monet Microsoftin ohjelmat ovat oppilaille tuttuja (Yksinkertaisiahan ne eivät silti ole – joudun edelleenkin opettamaan peruskouluaan päättäville, miten Wordissa tulostetaan, vaikka he ovat kouluissa käyttäneet tätä tekstinkäsittelyohjelmaa jo vuosia.) ja Windows käyttöjärjestelmänäkin tietokoneilla, mutta mobiililaitteilla iOS ja Android ovat heille ja opettajillekin paljon tutumpia. Tunnilla ei saa kulua aikaa jatkuvasti tekniikan käytön opettamiseen – tuntien tavoitteet kun ovat muualla.

4) Miksi pitää hankkia juuri tablet-laitteita, vaikka niillä ei voi tehdä kaikkea mitä oikeilla tietokoneilla? Tablet on kevyt, helppo kantaa mukana ja nopea ottaa käyttöön. Laitteet on helppo jakaa oppilaille kesken tunnin ja kerätä tarvittaessa pois. Laitteet voi ottaa helposti mukaan museokäynneille, koulun pihalle ja leirikouluun. Tabletilla voi kuvata ja videoida ja kuvia ja videoita on helppo käsitellä heti. Kuka tahansa video- tai kuvaprojekteja vetänyt peruskoulun opettaja tietää, kuinka hankalaa voi olla kuvien siirtäminen kamerasta tietokoneille. Liian iso tabletti ei ole käyttökelpoinen varsinkaan pikkukoululaisten käsissä, ja siksi myös laitteen koko on yksi tärkeä päätökseen vaikuttava tekijä ainakin alakouluissa.

5) Mitä laitteilla opetetaan? Tämä on ehkä isoin ja vaikein kysymys. Haluammeko opettaa lapsille käyttöjärjestelmiä, ohjelmia tai sovelluksia (tuttuus, siirrettävyys), joita he tarvitsevat ehkä jatkossa työpaikoillaan? Tähän haasteeseen on käytännössä mahdotonta vastata. Kukaan ei pysty ennakoimaan, millaiset koneet, käyttöjärjestelmät tai ohjelmat tulevaisuudessa kunkin oppilaan työpaikalla tai kotona on. Haluammeko keskittyä tiedonhankinta ja -hallintataitojen opettamiseen?  Haluammeko käyttää laitetta vain mausteena omilla oppitunneillamme ja keskittyä tvt:n sijaan omaan oppiaineeseemme? Haluammeko käyttää energiaa verkosta löytyvien palveluiden etsimiseen vai haluammeko, että kaikki on laitteella valmiina? Kaikista tärkeintä ei näitä kysymyksiä mietittäessä ole se, millainen ajatus laitteen valinnasta päättävällä henkilöllä on vaan se, miten opettaja, jolla ei ole välttämättä motivaatiota, aikaa eikä energiaa perehtyä aiheeseen, haluaa laitetta hyödyntää. On täysin turhaa hankkia kalliita laitteita, jos hankintaperusteet eivät ole yhtenevät tarpeen kanssa. Tvt:n määrä kasvaa kouluissa vähitellen. Vaikka visiomme olisi kuinka hieno tahansa, emme saavuta sitä ilman opettajien kiinnostusta ja sitoutumista asiaan. Pelkkä koulutus ei riitä. Pienet askeleet ovat varmempi tapa päästä tavoitteeseen, sillä kouluista löytyy vielä opettajia, jotka eivät osaa käyttää kunnolla sähköpostia.

 6) Mitä palveluita ja sovelluksia laitteella on tarkoitus käyttää? Mikä tahansa laite kelpaa, jos sillä tehdään harjoituksia ja esityksiä verkosta löytyvillä palveluilla. BYOD (Bring Your Own Device)-ajattelu perustuu juuri tähän, ja tulevaisuudessa opetus tulee varmasti varsinkin toisella asteella siirtymään tällaiseen opiskelumalliin. Jos taas halutaan käyttää laitteen omia sovelluksia, laitteen valinta on vaikeampi kysymys. iPadeille on saatavilla lukemattomia sovelluksia, jotka on tehty opiskelua ja kouluja varten. Itse pidän niitä tärkeämpänä  kuitenkin sitä, kuinka helppokäyttöisiä sovelluksia löytyy vaikkapa videon tai musiikin käsittelyyn. Helppokäyttöisyys on monipuolisuutta tärkeämpi ominaisuus, kun laitteiden käyttäjien – niin oppilaiden kuin opettajienkin - lähtötaidot ovat hyvin erilaiset.

7) Mitkä ovat laitteen teknologiset vahvuuden ja heikkoudet? Myönnän, että tämä ei ole ominta alaani – kirjoitan siis tavallisen opettajan näkökulmasta. Laitteen tulee olla nopeasti käytettävissä eikä sen käynnistämiseen saa  kulua paljon aikaa. iPadin suurin heikkous koulukäytössä on sen Internet-selaimien Flash-tuen puute. Edelleen monet sähköiset oppimateriaalit ja esimerkiksi Ylen Elävä arkisto tarvitsevat tämän tuen. Oppimateriaalin kustantajat ovat kyllä tiedostaneet ongelman ja tekevät töitä sen ratkaisemiseksi.

8) Teknologia vs. pedagogiikka? Tietohallinnolla on ollut kunnissa paljon sananvaltaa laitehankinnoissa. Yleensä valinnat on perusteltu saatavalla laitetuella ja sillä, että laitteet ovat osa olemassa olevaa järjestelmää. Mukana on saattanut olla kysymys siitä, mitä laitteita koulun verkkoon saa liittää. Tietohallinnolla on useimmiten opettajia ja rehtoreita enemmän kokemusta siitä, miten ylläpidetään suurta määrää laitteita – toisaalta opettajilla ja rehtoreilla on varmasti parempi käsitys siitä, miten ja mihin laitteita käytetään. Mahdollisuuksia eri laitteiden kokeiluun tulisi olla ja koulujen henkilökuntaa tulisi ehdottomasti kuunnella ennen kuin päätöksiä hankinnoista tehdään. Kalliita teknologisia hankintoja kritisoidaan usein siitä, että teknologia alkaa määrittää opetusta pedagogiikan yli. Näin käykin, jos päätösvalta ei ole pedagogiikan asiantuntijoilla.

Pohdinta jatkuu – lopputulos on vielä avoin.