Some-aktiivisten opettajien verkkokeskusteluissa nousee hyvin usein esille ajatus jakamisen kulttuurista, joka pitäisi saada kukoistamaan myös suomalaisten opettajien välillä. Välillä jopa tuntuu, että tuota ajatusta hoetaan kuin mantraa miettimättä asiaa sen enempää. Jotain pitäisi jakaa mutta mitä? Ja mitä se jakaminen on?
Ydinajatus jakamisen ideologiassa on se, että kun jaamme tekemämme työn, ei kaikkien tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Ideaalitilanteessa jokainen jakaa (verkkoon) tekemiään materiaaleja ja ideoita ja ottaa sieltä, mitä tarvitsee. Suomalainen opettaja tekee yleensä edelleenkin töitä yksi omassa luokassaan suljettujen ovien takana. Ovien avaaminen ja omien materiaalien levittäminen toisten opettajien silmien alle koetaan uhkana, ja opettajat tuntuvat pelkäävän kritiikkiä sekä omaa opetustaan että materiaalejaan kohtaan. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että kovimmat kriitikot nököttävät siellä pulpettien takana. Jakamisesta ei siis ainakaan kritiikin pelossa kannata kieltäytyä.
Jakamiseen liittyvistä keskusteluista minulle on päällimmäisenä jäänyt ajatus kahtiajaosta: materiaaliaan avoimesti jakavat opettajat haluavat kaikkien parasta ja ovat epäitsekkäitä, ja siitä kieltäytyvät taas itsekkäitä, tyhmiä ja jopa ahneita. Molemmissa näkökulmissa on kuitenkin puolensa.
Jos jakaa tuotoksiaan verkkoon, saattaa hyvällä foorumilla saada nopeastikin palautetta ja parannusehdotuksia omaan työhönsä. Kaikki siis hyötyvät. Suuret aineistopankit (joita suomalaisilla opettajilla ei siis vielä ole) ovat pelastus niinä hetkinä, jolloin ei ehdi suunnitella tunnille motivoivaa ohjelmaa tai kaipaa uusia ideoita. Sama toimii myös verkon ulkopuolella. Jaan tuotoksiani lähipiirin opettajille, jotka taas vuorostaan lähettävät töitään minulle, kun haluavat niin tehdä. Tähän jakamiseen liittyy sanomaton sääntö siitä, että toisen työtä saa muokata omaan käyttöön sopivaksi muttei levittää enää eteenpäin. Samalla periaatteella olen jakanut materiaaliani myös jonkin verran verkossa. Me kaikki hyödymme.
Mitä sitten kannattaa oikeasti jakaa verkossa? Mielestäni olennaista on jakaa tietoa, taitoja ja ennen kaikkea vinkkejä, ei niinkään välttämättä materiaaleja. En näe valmiiden materiaalien jakamisessa suurtakaan hyötyä. Valmiita pilkkuharjoituksia ja matikankokeita löytyy jokaisesta oppikirjasta ja kaikilta muutaman vuoden töitä tehneeltä opettajalta pöytälaatikosta.
Oppimateriaalini on usein suunniteltu niin, että se tukee tekijän tapaa opettaa jotain asiaa. Itse esimerkiksi teen pitkiä diasarjoja laajoista kokonaisuuksista, ja niitä on toisen opettajan vaikea ymmärtää. Yksittäistä, toisen tekemää harjoitusta voin hyödyntää opetuksessa, mutta jotta laajemmasta materiaalista saa hyödyn irti, pitää ymmärtää, miksi tässä tehdään niin kuin tehdään ja mihin kokonaisuudessa pyritään. Lisäksi jokainen ryhmä on erilainen, joten projekteja ja harjoituksia täytyy usein muokata ryhmiä varten.
Jotta jakaminen toimisi, tarvitaan myös luottamusta. Ensinnäkin tarvitaan luottamusta siihen, että jos annan jotain, saan myös jotain. Verkkomaailman ulkopuolellakin on valtavasti siipeilijöitä, jotka ottavat kaiken mutta eivät anna mitään. Sellainen jakaminen ei ole motivoivaa. Jakamisen ideologian sanoman leviäminen tietenkin auttaisi, koska silloin jokainen jakaja olisi myös antaja. Verkossa vastaanottajat ovat tuntematon massa, johon on vaikea luottaa. Toiseksi tarvitaan luottamusta siihen, että kukaan ei yritä hyötyä taloudellisesti ilmaiseksi saamillaan materiaaleilla. Tekijänoikeutta voi olla vaikea todistaa materiaalista, joka on ollut jaossa verkossa tuhansille käyttäjille.
Opettajat jakavat materiaalejaan nihkeästi varmasti myös siitä syystä, että usein ne – suoraan sanoen - rikkovat tekijänoikeuslakeja. Niissä on verkosta poimittuja kuvia, kirjoista skannattuja katkelmia ja kuvituksena karttoja suoraan jostain kirjasta. Ei sellaisia materiaaleja voi levittää verkossa.
Kun teen materiaalia, teen silloin luovaa työtä. Tässä prosessissa voisin verrata opettajaa vaikka runoilijaan tai säveltäjään. Minkään muun luovan alan ammattilainen ei (pääsääntöisesti) jaa työtään ilmaiseksi koko maailmalle. Työllä on tekijänsä ja arvonsa, ja sitä ei saa unohtaa. Teen materiaalia vapaaehtoisesti – yhtä hyvin voisin olla tylsä ja käyttää vain valmiita, kirjoista poimittuja juttuja ja päästä helpommalla.
En pidä tuotoksistani kiinni kynsin ja hampain, kuten jo yllä kerroin, mutta en myöskään vähättele niiden taloudellista arvoa. Olen seurannut keskustelua myös kaupallisen oppimateriaalintekijän näkökulmasta. Se, että suhtaudun kriittisesti jakamisen ideologian suitsuttamiseen, ei kuitenkaan johdu siitä, että hyöty materiaaleistani on joskus näkynyt myös pankkitililläni. Jokainen harjoitus tai koe, jonka kustantaja on pyytänyt minua tekemään, on vaatinut paljon lisätöitä. Yksikään tekemäni materiaali ei siis ole sellaisenaan ollut kelvollinen myytäväksi. Ne materiaalit, joita teen omia tuntejani ajatellen, teen ajattelematta rahaa. Joskus ne sopivat muokattuina myös kustannettaviksi, joskus taas eivät. Sillä ei mielestäni kuitenkaan ole tekemistä jakamisen kanssa. Myös kaupalliselle materiaalille on kysyntää ja tulee olemaan kysyntää, eikä sitä pidä väheksyä.
Ennen kaikkea jakamisen pitäisi mielestäni olla keskustelua. Opettajien pitäisi kertoa toisilleen avoimesti, mitä luokkahuoneissaan puuhaavat ja miten projektit ovat onnistuneet tai epäonnistuneet. Keskustelun kautta voimme oppia paljon. (11/2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti