Kun hän oli pieni, naapurin tädit ihastelivat hänen hyvää käytöstään. Hänen äitinsä ompeli hänelle itse jumppapuvun voimistelukerhoa varten, ja kun hänen opettajaisänsä tuli töistä kotiin, he söivät yhdessä lihakeittoa tai makkarakastiketta kuoripottujen kanssa. Tiistaisin päivällisen jälkeen hän lähti partioon ja keskiviikkoisin pianotunnille. ”Katso aina silmiin, kun kättelet”, muistutti äiti häntä aina, kun he menivät kylään. Sitä hän nyt toistaa omille lapsilleen ja oppilailleen ja muistaa aina kätellä napakasti.
Maanantaisin hän käy italiankurssilla, keskiviikkoisin seurakunnan sekakuorossa ja torstaisin hän vetää paikallisen urheiluseuran naisvoimisteluryhmää. Hän on kunnanvaltuutettu ja ajaa valtuustossa ahkerasti niitä asioita, jotka liittyvät kouluun, kulttuuritoimeen ja lapsiperheisiin. ”Lapsissa on tulevaisuus” oli hänen vaaliteemansa. Kahtena iltana viikossa hän käy sauvakävelemässä heijastinliivi päällä. ”Terve sielu terveessä ruumiissa”, hän toistaa aina ystävilleen. Tupakkaa hän ei olekaan koskaan maistanut ja alkoholiakin hän nauttii vain ylioppilasjuhlissa ja vuosittain hääpäivänään, kun hänen aviomiehensä vie hänet ravintolaan syömään.
Perheensä kanssa hän viettää paljon aikaa. He tekevät yhdessä puutarhatöitä, käyvät marjassa ja pelaavat lautapelejä. Kesälomalla he kiertelevät asuntovaunun kanssa ympäri Suomea tutustumassa kulttuurikohteisiin. Joka perjantai hän käy viikkosiivouksen tehtyään kaupassa viikonloppua varten ja ostaa tietenkin tuoreita, suomalaisia raaka-aineita ja joskus itselleen Fazerin sinisen suklaalevyn – se on hänen salainen paheensa.
Hänellä on usein Marimekon raidallinen paita ja Ristomatti Ratian suunnittelema olkalaukku, jossa hän kuljettaa opettajanpäiväkirjaansa, raidallista penaaliaan ja leimasimiaan. Joulu- ja syntymäpäivälahjaksi hän saa läheisiltään Kalevala-koruja, mikä ilahduttaa häntä, sillä hän arvostaa suomalaista kulttuuria, taidetta ja historiaa. Hän onkin osallistunut myös kansalaisopiston kansallispukukurssille, jossa hän on valmistanut itselleen Hämeen kansallispuvun. Kankaat hän tietenkin kutoi siihen itse.
Töihin hän saapuu aina hyvissä ajoin. Hänen luokassaan kartongit ovat värijärjestyksessä, kello on ajassa ja hän pitää huolen, että taulu on aina huolella pyyhitty. Sadesäällä hän laittaa jalkaansa kumisaappaat, että oppilaat näkisivät, miten pukeudutaan säänmukaisesti. Hänen luokassaan on aina työrauha, sillä hän tietää, miten kuri pidetään. Jokainen hänen oppilaistaan osaa piirtää marginaalit vihkoon oikealle kohtaa, tuntee piharatamon ja kurjenmiekan sekä osaa luetella Suomen vesistöt. Oppilaat kunnioittavat häntä, ja hän on aina valmis (paitsi silloin, kun hän on luottamustehtävissään) keskustelemaan oppilaiden vanhempien kanssa yhteisistä kasvatustavoitteista.
Joskus – kuitenkin hyvin harvoin – hän väsyy nopeatempoiseen työhönsä. Onneksi silloin yleensä melko nopeasti hän muistaa pitkän kesälomansa ja tajuaa olla kiitollinen siitä ja työstään.
- - -
Onneksi minun ei tarvitse olla kansankynttilä, vaikka joitain kansankynttilän piirteitä itsessäni joskus tunnistankin. Onneksi riittää, että opettajanakin olen tavallinen ihminen. (10/2012)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti