Koulussamme tehtiin pari vuotta sitten remontti, jonka yhteydessä asennettiin luokkiin uudet tietokoneet, dokumenttikamerat, videotykit ja muut vimpaimet. Kun koulu taas elokuussa 2009 alkoi, alkoi samalla piirtoheittimien vaeltelu. Ohjeiden mukaan piirtoheittimiä poistettiin luokista käytäville odottamaan poiskuljetusta ja samaa vauhtia opettajat raahasivat rakkaita heittimiään takaisin luokkiin. Minä onnistuin piilottamaan piirtoheittimen (ihan vain varmuuden vuoksi) luokan nurkkaan ja sain sen pitää.
Puolet perinteisestä liitutaulusta oli uhrattu uudelle, valkoiselle hökötykselle. Vaikka piirtoheittimeni halusinkin pitää, suhtauduin silti uuteen tulokkaaseen kiinnostuneesti. Alkusyksystä jokainen opettaja osallistui noin tunnin mittaiseen pikakoulutukseen taulun käytöstä. Totesin, että hökötyshän näyttää toimivan ihan kivasti. Taulun käyttö ei ole vaikeaa, kunhan uskaltaa sitä rohkeasti kokeilla! Kovin helposti sitä ei rikki tai sekaisin saa.
Heti alusta alkaen aloin muokata vanhoja materiaalejani sähköiseen muotoon ja heitellä kalvoja roskiin. Onneksi olin tallentanut tekemäni kalvopohjat sähköisessä muodossa. Koulussamme on SmartBoard-merkkiset taulut, joihin kuuluu niiden käyttöön erikseen suunniteltu Notebook-ohjelma. Notebook on esimerkiksi PowerPointiin verrattuna todella yksinkertainen ja mahdollistaa älytaulun tehokkaan käytön – sen käyttö oli myös helppo oppia ja ohjelman saa ladata kotikoneellekin ilmaiseksi, jos töissä on taulu käytössä. Vuoden kuluessa tein myös paljon uutta, älytaululle suunniteltua materiaalia, ja sain kutistettua kalvokansioideni määrän neljästä yhteen. Vanhan materiaalin muokkaaminen älytaulukäyttöön sopivaksi vei loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa. Word-dokumentista heittelin kopioimalla tekstit Notebookiin, jaoin ne eri dioille ja lisäsin kuvia ja taustavärejä.
Nyt kytkisin itseni ketjuilla luokkani ovensuuhun, jos Smartiani tulisi joku luokasta hakemaan. Kalvosulkeisten aika on ohi toivottavasti lopullisesti. Taulusta tykkäävät kaikki luokassa aikaa viettävät – siis sekä minä että oppilaat. Keräsin palautetta kuluneesta lukuvuodesta seiskaluokkalaisilta, ja aika monen paperissa mainittiin älytaulu ja sille tehdyt materiaalit. Erityisesti oppilaat tykkäsivät taulun materiaalien visuaalisuudesta. Monen paperissa mainittiin, että on kiva, kun diat ovat värikkäitä ja niitä on kuvitettukin. Vuorovaikutteisien tehtävien tekijöiksi riittää oppilaita jonoksi saakka. Lähes jokainen oppilas on halunnut edes kerran tunnin jälkeenkin jäädä kokeilemaan taulua. Itse nautin siitä, etten ole pöytäni takana jumissa vaan saatan seistä luokan edessäkin huitomassa Kohtalon kourallani, kuten oppilaat Smartin käytön avuksi tarkoitettua irtokättä kutsuvat.
Olen parhaani mukaan innostanut kollegoitakin käyttämään taulua. Koulussamme on viitisentoista älytaulua, joista osa seisoo lähes käyttämättöminä. Yritän jakaa vinkkejä, motivoida ja autan aina, kun apua halutaan. Itse en ole kaivannut taulun käyttöä tukevaa taustayhteisöä, jonka tarpeellisuudesta on puhuttu (esimerkiksihttp://kosketustaulu.wordpress.com/2011/04/09/15/). Joillekin opettajille tällainen taustayhteisö on välttämätön – itse olen innostunut ja oppinut ennen kaikkea oman mielikuvitukseni ja rohkeuteni avulla. Kokeilemalla oppii!
Mitä tapahtui sille piirtoheittimelle? Helmikuussa koulussamme kävi vierailijoita, joilla oli aineistoa kalvoilla. ”Miten vanhanaikaiselta se kuulostaakaan!” vaahtosivat opettajainhuoneessa saman opettajat, jotka kilvan pelastivat omia heittimiään kaksi vuotta aikaisemmin. Piirtoheittimeni lähti käyttöön (koska taisi olla ainoa piirtoheittimien joukkopaosta selvinnyt yksilö) eikä ole tähän päivään mennessä tullut takaisin. Enpä ole sitä kaivannutkaan. (3/2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti