Kesällä koulun voi kuulla. On ihana olla yksin suuressa rakennuksessa, joka yleensä on täynnä elämää. Kesäaurinko paistaa tyhjiin käytäviin, joiden naulakoissa roikkuu siellä täällä oppilaiden unohtamia pipoja ja lapasia. Ilmassa tuoksuu pöly ja lattiavaha, jota on levitetty heti loman alettua luokkien ja käytävien lattioihin. Kaikki on niin kovin tuttua mutta silti outoa. On outoa kävellä yksin hiljaisessa koulussa käytäviä, joita on kävellyt sadat kerrat metelin ympäröimänä. Tuttu luokka näyttää vieraalta, kun normaalisti tavaraa pursuava pöytäni on tyhjä, seiniltä on poistettu edellisen vuoden oppilastöitä ja viherkasvit on viety evakkoon opettajainhuoneeseen siinä toivossa, että joku paikalle kesän aikana eksyvä tajuaisi antaa niille vettä. Luokan lukujärjestyksen paikalla lukeeHauskaa kesää.
Pari viikkoa koulu saa vielä levätä, mutta jossain pääni sopukoissa pyörii jo ajatuksia siitä, mitä syksy tuo tullessaan. Kahden viikon päästä kuhina alkaa taas. Kaikki käynnistyy kuten on joka syksy käynnistynyt ja tulee käynnistymään. Koululla kuhisevat ihmiset löytävät oman paikkansa ja tekevät jokaisesta päivästä toisesta poikkeavan. Opettajainhuoneessa leijailee taas kahvin tuoksu ja tyttöjen vessassa hiuslakka. Koulupäivä tuoksuu useaan kertaan kierrätettyjen kirjojen pölyltä, innokkaasti deodoranttia käyttävältä teini-ikäiseltä, ruokalan maksalaatikolta ja hyvällä onnella kotitaloustunneilla leivotuilta pullilta. Tuoksu sekoittuu äänten sekamelskaan, joka vaimenee vasta, kun viimeisetkin oppilaat ovat iltapäivällä lähteneet kotiin.
Koulu tuoksuineen odottaa minua ja muita, jotka herätämme sen taas pian henkiin. Siitä alkaa taas koulun vuosi. (7/2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti